WORKWEAR NURMELASTA TYÖVAATETALOKSI

Jukka Nurmela aloitti liiketoiminnan pesuaineiden valmistuksella jo 80-luvun lopussa. WorkWear Nurmelan hän perusti 1991 ja ensimmäinen liike avattiin Tehtaankadulla 90-luvun alussa. Myöhemmin tilaa tarvittiin lisää, ja Rakennus Laakeristo remontoi liiketilaksi Nummenkadulla sijaitsevan kivitalon. Jo ensimmäiseen liikkeeseen tuli puuvilla-haalareita myyntiin, mutta muutettuaan suurempiin tiloihin mahdollistui myös työvaatteiden ja jalkineiden valikoiman lisääminen. Pikkuhiljaa pesuaineiden teko loppui, ja työvaatteet valtasivat myös loput alakerran toimitiloista. Näin meni lähes 20 vuotta, kunnes...

Lokakuussa 2016 Elina Viinikkala astui ovesta Nurmelaan ja kysyi töitä! Vastaus oli myöntävä, tosin pienellä ehdolla: "Kunhan alat jatkamaan kun jään eläkkeel". Kättä päälle lyötiin samantien. 10kk myöhemmin kaupat on tehty ja uusi yrittäjä aloittaa kauppiaana syyskuun 2017 alusta lähtien!

OLETHAN MUKANA TEKEMÄSSÄ TYÖVAATETALON TARINAA.

UUSI YRITTÄJÄ

Elina Viinikkalaa ei suuret saappaat säikäytä. Kohta kolmekymppinen, onnellinen uusioperheen äiti on innoissaan uudesta silmäterästään, omasta kaupasta. Maanläheinen uusi yrittäjä, maatilan tyttö ja heppahullu ei pelkää raakaa työtä, ei pitkiä päiviä eikä haasteita. Osaamista alalta löytyy yllin kyllin. Ensikosketus ja hurahdus työvaatteisiin koettiin jo 17-vuotiaana, kun Elina sai ensimmäiset Sievin turvakengät ollessaan UPM:llä kesätöissä. Tälle tielle hän halusi, ja tälle tielle hän jäi. Reilu, rehellinen, rempseä. Sellainen on Elina!